Erilaiset Enkelit on oululainen yhden naisen yritys.
Tässä blogissa jaetaan kanssasi arjen pieniä ihmeitä. Tervetuloa mukaan! :)

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Keskikesänjuhlaa

Heipä hei taas pitkästä aikaa.

Kesä on kukkeimmillaan, vaikkakin auringonpaistetta taitaa moni muukin laillani kaipailla. Yhtäkaikki - kesä on kuitenkin täällä. Linnuilla on kauhea kiire syötellä poikasiaan ja kukkaset kukkivat täysillä. Kesäkuun alun hellesäät toivat ihania väripilkkuja piipahtamaan meillekin. Isoja perhosia näkyi muutamina päivinä maistelemassa syreeninmakuja. Ainakin suruvaippa ja ritariperhonen tuli bongattua. Sitten vipelsivät pihanurmikolla kukasta kukkaan sinisiivet ja auroraperhoset, jotka minusta ovat erityisen suloisia. Oranssi yläsiiven väri ja valkoinen alasiipi ovat ihastuttava yhdistelmä lisättynä höyhenenkevyeen liikkeeseen.

Kesän kuningatar : )






































Piha(lehti)kuusessa asusteleva kirjosieppopariskunta on saanut poikasensa piipitysvaiheeseen. Nyt sitten vain odotellaan niiden kasvamista ja jännätään, päästäänkö näkemään kun poikaset  lentävät pesästään.
Viime vuonna olimme aitiopaikalla katsomassa kuinka hienosti ne saivat ilmaa siipiensä alle ja pyrähtivät vuorotellen omille teilleen. Hienoa se oli vaikkakin haikeaa. Seuraavan kerranhan nähdään sitten ensi kesänä.

Nyt lähdetään hakemaan saunavihtoja ja nauttimaan keskikesän ihanuudesta.

Oikein ihanaa juhannusta kaikille!